Skull and Bones

 

Tärkeä asia huomioitavaksi: Käsittelemämme ryhmät, niiden jäsenet sekä niin kutsuttu "teollisuus" tekevät kaikkensa vääristelläkseen aiheeseemme liittyvää tietoa. Heidän työkalujaan ovat muun muassa heidän perustamansa web-sivut, media, Wikipedia, Youtube ja vastaavat. Ymmärtääksesi paremmin kuinka noita tiedonhakuvälineita manipuloidaan, tutustu sivuumme Wikipedia.

 

Kirjoitus on ote Pekka Lahtisen vuonna 1994 kirjoittamasta kirjasta Maailman yhdentyminen

Kirjan kokonaisuudessaan voit lukea tässä.

 

 

 

PÄÄKALLON JA SÄÄRILUIDEN JÄRJESTÖ

 

Oli toukokuinen yö vuonna 1947. Nuori mies makaa silmät sidottuna

alastomana ruumisarkussa. Ryhmä miehiä kummallisissa asuissa huput tai

naamiot kasvoilla ja kynttilät kädessä saapuu noutamaan häntä. Mies

kannetaan rakennuksen keskiosaan. Naamioituneet miehet messuavat ja

mutisevat outoja loitsuja arkun ympärillä. Johtaja korottaa äänensä:

"Tänä yönä hän kuolee maailmalle ja syntyy uudestaan Järjestykseen,

niin kuin hän tästä lähtien tulee sitä nimittämään. Järjestys on maailma

itsessään, jossa hän tulee saamaan uuden nimen ja neljätoista uutta

veriveljeä, jotka myös saavat uuden nimen."

 

Sitten nuoren miehen käsketään aloittaa tunnustus. Maatessaan vielä

arkussa hän joutuu paljastamaan kaikki seksuaaliset kokemuksensa ja

fantasiansa. Häntä syytetään kuitenkin peittelystä ja valehtelemisesta.

Tunnustus jatkuu, kunnes pienimmätkin yksityiskohdat on kerrottu.

Seuraavaksi mies joutuu mutapainiin muiden veriveljien kanssa. Lopuksi

mies saa uuden esoteerisen nimen johtajan sanoessa: "Tämä on uusi

veljemme "Poppy". Hän on ritari. Hänen tulee aina muistaa, että hän on

luumies ja Järjestyksen jäsen, ja hänen ei tule koskaan unohtaa, että

nuo olennot Järjestyksen ulkopuolella ovat barbaareja, vandaaleja ja

pakanoita." Luu, jossa lukee "Poppy", heitetään luukasaan.

 

Tuo nuori mies oli meidän kaikkien tuntema George Bush, Yhdysvaltain

aikaisempi presidentti, liittyessään hyvin salaiseen ja

vaikutusvaltaiseen pääkallon ja sääriluiden järjestöön (The Skull &

Bones), josta he itse käyttävät myös nimitystä järjestys (The Order).

Voiko tuo järjetön touhu olla tosiaan totta? Ikävä kyllä. Texe Marrs,

joka kuvaa luumiesten vihkiseremoniaa kirjassaan "Dark Majesty", antaa

todistusaineistona kolme toisistaan riippumatonta lähdettä:

tutkimuspaperin, kirjan ja lehtiartikkelin.

 

Kenraali William H. Russell perusti pääkallon ja sääriluiden järjestön

Yalen yliopiston yhteyteen vuonna 1832. Hänestä järjestö sai nykyisen

virallisen nimensä "The Russell Trust". Russell sai ajatuksen järjestön

perustamisesta vieraillessaan vuonna 1832 salaisessa

illuminatijärjestössä Saksassa. Luumiesten järjestöön otetaan

vuosittain vain 15 vaikutusvaltaista, rikasta ja etuoikeutettua jäsentä

Yalen yliopistosta. Tällä hetkellä järjestössä on runsaat 600

korkea-arvoista jäsentä. Järjestön logo on pääkallo ristissä olevine

sääriluineen, jonka alla on mystinen luku 322.

 

Steven M.L. Aronson kirjoitti "Fame"-lehdessä elokuussa 1989

artikkelissaan "George Bushin suurin salaisuus", kuinka vuonna 1873

muutama opiskelija oli mennyt luvatta järjestön rakennukseen ja nähnyt

siellä pääkalloja. Aronson jatkaa, kuinka vuonna 1979 useampi nainen

Yalen yliopistosta pääsi pujahtamaan järjestön pyhäkköön ja näki siellä

mm. pääkalloja, kokonaisen luurangon pystyssä olevassa ruumisarkussa

sekä hakaristejä. hakaristejä ovat historian kulussa käyttäneet Hitlerin

ja natsien lisäksi myös buddistit ja hindut pakanallisissa menoissaan.

 

Myös George Bushin isä Prescott Bush kuului luumiehiin. Texe Marrs sanoo

kirjassaan, että on olemassa valtava määrä selvää todistusaineistoa

siitä, että Prescott Bush oli suurin taustatekijä, joka rahoitti

Hitlerin ja natsismin nousun Saksassa. Tämä tapahtui "Brown Brothers

Harriman" -nimisen firman välityksellä, jossa Prescott Bush oli

osakkaana. Tri Antony Sutton esittää näistä asioista täyden

todistusaineiston kirjoissaan "How the Order Creates Revolution" ja

"America's Secret Establishment."

 

On mielenkiintoista, että sekä pääkallon ja sääriluiden järjestön, että

Yalen yliopiston motto on sama, jonka löydämme Yhdysvaltain yhden

dollarin setelistä: "Novus Ordo Seclorum" eli uusi sekulaarinen

maailmanjärjestys! Siksi George Bush on myös Bilderberg-ryhmän jäsen.

Sen tähden hän on ollut CFR:n ja trilateraalisen komission jäsen sekä

toiminut YK:n suurlähettiläänä.

 

Luumiesten päämäärinä on mm. maailman hallitseminen uuden

maailmanjärjestyksen avulla sekä yhteiskunnan kaikkien osa-alueiden

kuten tiedon täydellinen kontrolli. Menetelminä tulee saksalaisen

filosofi Hegelin oppien mukaan edistää vääriä vaikkakin oikeilta

näyttäviä johdettuja konflikteja, jotka saavat aikaan yhteiskunnassa

vihaa ja kahteen leiriin jakautumista.

 

Luumiesten vihkiseremonia muistuttaa hyvin paljon vapaamuurarien

ylimpien asteiden seremonioita. Kokemusta on sanottu hyvin voimakkaaksi

sitoen jäsenet toisiinsa tunteellisesti. Uusi jäsen ei tosiaan edusta

enää mitään muuta kuin järjestöä ja sen päämääriä.

 

Kirjan kokonaisuudessaan voit lukea tässä.

 

 

Powered by Aava 3